tiistai 19. marraskuuta 2013

Le temps s'est trop vite passé!!

Kirjoitin viime torstaina tän tekstin Cimon Comenius-blogiin ja haluun jakaa sen täälläkin, koska siihen on kaikki tärkeimmät asiat kirjotettu. Haluun myös korostaa, että kaikki tunteet, joita tässä tulen mainitsemaan, on taas voimistunut entisestään ja oon jo ehtinyt itkeä kotiin lähtöä... En tykkää näistä tunteiden ristiriidoista! Toivon, että tää tasapainoittuis kun pääsen Suomeen, mutta pelkään, että kotiin paluu tulee olemaan sopeutumisen suhteen vaikeempaa kun tänne tulo :D tässä kuitenkin mun ajatuksia viime torstailta:



Olen nyt vaihtoni loppusuoralla, enää reilut pari viikkoa jäljellä. Tunteeni vaihdon suhteen ovat heitelleet laidasta laitaan. On tuntunut, että aika matelee ja mikään ei onnistu, mutta on ollut myös hetkiä, joita olisin halunnut pidentää ja jolloin olen ajatellut, etten halua palata Suomeen tylsän suomen kielen pariin.


Vielä pari viikkoa sitten tunteeni kotiinpaluun suhteen olivat hieman ristiriitaiset: ikävä kotiin tuli hetkittäin mieleen ja tuntui, etten oikein ole saanut läheisiä ystäviä korvaamaan hetkellisesti Suomen ystäviä, mutta kuitenkin olin jo sopeutunut Ranskaan, ymmärsin kieltä ja viihdyin perheessäni todella hyvin. Eilen vietettyämme perheenjäsenteni syntymäpäiviä suvun vahvistuksella, huomasin, että tunteeni kotiinpaluun suhteen ovat tällä hetkellä todella ristiriitaiset. Suhteeni perheeseeni, varsinkin host-vanhempiini, on syventynyt ja alamme tuntea toisemme. Sain myös mahdollisuuden tutustua ”host-isoäitiini” neljän päivän ajan perheeni ollessa ulkomailla ja löysin upean isoäidin, jolla on mahtava asenne elämään. Olen siis saanut toisen kodin ja perheen Ranskasta. Tunnen, että olen tänne tervetullut milloin vain ja haluan pitää yhteyttä isäntäperheeseeni jatkossakin. Koska ristiriitaan tarvitaan myös se vastaan oleva tunne, toisaalta haluan jo palata Suomen kuvioihin. Kahden elämän eläminen on todella vaikeaa, ja koska elämäni on nyt enemmän täällä Ranskassa, on viime aikoina yhteyden pitäminen Suomeen jäänyt aina vaan harvemmalle. Kaipaan kuitenkin kovasti omaa kotia, perhettä ja ystäviä, sekä tietysti rakasta ja nyt todistetusti parasta kouluani ja tanssia. Sydämeni on nyt siis jakautunut kahteen maahan ja toinen niistä tulee aina olemaan Ranska.


Olen saanut täältä valtavasti uusia kokemuksia ja paljon ihania muistoja. Kun nyt miettii, kaikki huonot hetket jäävät jonnekin nurkkaan ja muistan vain tasaisen hyvän, oikeastaan mahtavan ja ainutlaatuisen ajan elämästäni. Olen nähnyt Ranskan lisäksi Belgiaa ja Hollantia, käynyt Pariisissa sateella, ollut Comeniuksen tulovalmennuksessa Toursissa, kävellyt ihanan Lillen katuja huokaillen, tuskaillut koulussa ja pikkuhiljaa oppinut sen tavoille. Olen oppinut tuntemaan Armentièresiä ja Lilleä ja pohjois-Ranskan tärkeimpiä tapoja ja perinteitä. Olen jutellut perheeni kanssa yömyöhään syvällisiä, syönyt ankkaa ja etanoita, vieraillut perheen ystävillä ja saanut ystäviä varsinkin toisista vaihto-oppilaista ja sitä myötä majapaikkoja ympäri Eurooppaa. Samaan aikaan ranskan kielen taitoni on kehittynyt aivan valtavasti ja oikeastaan se on nyt jo lähes englannin tasolla, tai tällä hetkellä paljon automaattisempi ja helpompi kuin englanti. Alussa keskustelun seuraaminen oli äärettömän vaikeaa, melkein mahdotonta, mutta nyt pysyn oikein hyvin mukana ja voin jopa osallistua siihen. En myöskään alussa ymmärtänyt toisten nuorten puhetta, mutta nyt voin jopa salakuunnella keskusteluja. Myös huomaan, että englannin puhuminen on vaikeutunut ja lisään sinne tänne ranskaksi ilmauksia, koska en enää erota niitä kahta kieltä. Espanjalaista ystävääni lainaten, ennen vaihtoa osasin puhua ranskaa, mutta nyt olen oppinut ilmaisemaan itseäni.

Niin kuin vaihdossa olleet kaverini varoittelivat, aika kuluu toivottoman nopeasti. Välillä, varsinkin alussa tuntui, että päivät eivät vain vaihdu, mutta nyt toivoisin, että saisin ainakin kuukauden lisää toteuttaakseni kaikki suunnitelmat, joita tulee aina vaan lisää. Haluaisin nähdä ystäviäni mahdollisimman paljon ja tutustua heihin entistä paremmin, vaikka tiedän, että niin tehdessäni vain vaikeutan lähtöäni. Haluaisin myös tavata perheen lähimmät sukulaiset lounaan merkeissä vielä ennen lähtöäni ja tietysti viettää aikaa perheeni kanssa. Samalla täytyisi ottaa itseä niskasta kiinni Suomen kouluhommien kanssa, että saa ne ajallaan tehtyä, ja myös muistaa Ranskan koulu. Ei saa tietenkään unohtaa nauttia viimeisistä hetkistäni Ranskassa, vaikka voin kyllä vannoa, että palaan tänne, eli ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi tämä ei jää.

Nyt siis vaan suunnitelmat toteutukseen ja elämästä nauttimaan, jotta Suomeen palatessa ei jäisi toteutumattomat suunnitelmat harmittamaan. Kohta nähdään, rasvaton maito ja ruisleipä!


Onnekseni voin sanoa, että ihana host-äitini kutsui illalliselle mun viimeisen illan kunniaks sen äidin, siskon, sen pojan ja sen miehen, eli saman porukan, jolla ollaan jo useammin nähty. Oon tosi ilonen, että pääsen jakamaan mun viimeisen illan niiden ihmisten kanssa! 

Vous êtes les top moumoutes <3

Sitten ihan pieni miinus tähän kaikkeen on se, että oon taas kipee, mut toivon, että en vietä myös kahta viimestä viikkoo kipeenä niin kun ne kaks ensimmäistä... Koulussa opettajat pistää pistareita toisen perään, mutta koitan nyt olla liikaa niitä stressaamatta ja nautin hyvistä hetkistä ja näistä ihmisistä vielä kun voin. Keskiviikkona mennään tyttöjen kanssa joulumarkkinoille Lilleen ja en kyllä malta oottaa <3 Ja perjantaina jos suunnitelmat toteutuu, olis luvassa jotain läksiäisten tapaista mulle ja slovakialaisille. Tosi yoloo.

Hyvää yötä ja pukeutukaa lämpimästi siellä Suomessa <3

Et pour les francais et bien sür les gens avec qui je parle francais, je vous ferai une traduction en francais dès que j'ai le temps de le faire ;)

2 kommenttia:

  1. Oliko sulla ennen lähtöä koskaan sellasta tunnetta ettet toisaalta olisi halunnut lähteä?

    VastaaPoista
  2. Joo oli todellakin, varsinkin pari viikkoa ennen lähtöä, mutta ihan viimeseen iltaan asti tunteet vaihteli laidasta laitaan. Joko halusin pois suomesta tai sitten en vaan millään olisi halunnut lähteä, mutta kuitenkin jossain alitajunnassa halusin tosi kovasti lähteä seikkailemaan.

    VastaaPoista